Syötteet:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto tammikuu 2009

Valven YT-neuvottelujen tuloksena viisi työntekijää irtisanotaan yhtiön markkinointiviestinnän osastolta ja teknistä henkilökuntaa uudelleenorganisoidaan. “Valven henkilökunta oli mitoitettu merkittävän kasvun mukaan. Nyt emme enää voineet luottaa siihen, että alalla olisi tulossa suurta kasvua”, toimitusjohtaja Toni Laturi sanoo Markkinointi&Mainonnan haastattelussa. Potkujen jälkeen yhtiössä on 45 työntekijää. Positiivisempana uutisena Valve on julkistanut tietoja tulevasta moninpelistään. Yhtiön CTO Tuomas [...]

Lue kokonaan »

Parhaiden sijoittajasivustojen kilpailussa Neste Oil otti tänä vuonna kärkipaikan. Kone tuli toiseksi ja kolmanneksi ylsi Kesko. Pienempien yritysten sarjassa voittajaksi nousi Finnair. Sijoittajasivustojen kilpailuissa huomio on sisällöllisissä asioissa. Tänä vuonna erityishuomiota saivat liiketoiminnan riskien esittely ja pitkäaikaiset taloudelliset tavoitteet. Sivustojen arviointiraati koostui pelkästään sijoittamisen ammattilaisista. Sivustoista annettiin lähinnä sisältöön liittyviä arvioita, mutta myös sisältöjen esitystapaan [...]

Lue kokonaan »

Finnair revittelee tuoreessa blogissaan

Finnair laajensi julkista bloggaustaan toimitusjohtajaan ja toimitusjohtaja päätti heti aloittaa räväkästi. Blogin avaus käsittelee lentäjien palkkavaatimuksia ja sen vaikutuksia yhtiön johdon toimintaan. Harvoin näemme toimitusjohtajilta näin suoraa tekstiä. Tällaiseen blogi onkin oiva väline. Lainaus Finnairin toimitusjohtajan blogista: “Tässä on kyse aivan liiketoiminnan ytimestä: kenellä on oikeus päättää yhtiön omaisuuden tehokkaasta käytöstä? Mikäli tämä valta kuuluu [...]

Lue kokonaan »

MTV3 aikoo lanseerata keväällä Jokakoti.fi asuntoportaalin Etuovi.comin ja Oikotien kilpailijaksi. Kyseessä lienee Maikkarin merkittävin verkkokehitysprojekti vuonna 2009. Erityisesti kiinteistönvälittäjille uusi avaus lienee tervetullut, koska asuntomarkkina on verkossa keskittynyt vahvasti Etuoven ja Oikotien käsiin. Verkkopalvelun tueksi perustetaan myös televisio-ohjelma, jonka tärkeimpänä tehtävänä on tuoda kävijöitä asuntoportaaliin. Tämä vaikuttaisi olevan jatkoa MTV3:n aiemmille hankkeille (kuten Keventäjät.fi) joissa [...]

Lue kokonaan »

Vierityspalkin viime päivien liikenteestä löytyi mielenkiintoinen esimerkki tilanteesta joka kaipaisi hakukoneoptimointia. Hakusanalla “etuovi.com” tulee Googlen tuloksissa kärkituloksissa ihan oikea sivusto, mutta kärkitulokset vievät kävijät aivan vääriin paikkoihin. Kärkitulokset vievät hakutulossivuihin jotka ovat vanhentuneita sisäisen hakukoneen tulossivuja. Kävijät pääsevät ensimmäisenä ihmettelemään monimutkaista lomakesivua jossa on ylimpänä punainen varoituslaatikko. Seuraava tulospari Googlen tulossivulla ohjaa kävijät yksittäisen välittäjän [...]

Lue kokonaan »

Vanhemmat artikkelit »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.